Kunnossapitolain toimivuusarviointi
Tilaaja: Ympäristöministeriö, Petteri Katajisto
Aika: 04/2022 – 05/2023
Laki katujen ja eräiden muiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta on kirjoitettu alunperin vuonna 1978 ja tuli voimaan vuoden 1980 alussa. Sittemmin lakia on päivitetty, mutta se on kaiken kaikkiaan oman aikakauden arvojen ja prioriteettien mukaisesti laadittu. Ympäristöministeriö päätti käynnistää nykyisen KPL:n arviointityön ja kilpailutuksen keväällä 2022 voitti Navico Oy.
Toimivuusarviointityö oli jo lähtökohtaisesti hyvin läheinen Timolle, joka on painiskellut KPL:n aihepiirin kanssa koko työuransa ajan. Hanke avasi entisestään tekijöidensä horisonttia, kun toimivuusarviointityössä toteutettiin monipuolisesti ja laajasti eri osapuolten vuoropuheluja mm. haastattelujen, webinaarien ja työpajojen avulla. Toimivuusarviointityön tarkoituksena oli kerätä laajalti näkemyksiä ja kokemuksia nykyisen lain toimivuudesta ja tarpeista sen muuttamiselle.
Raportti on julkaistu Ympäristöministeriön julkaisusarjassa ja siihen voi antaa lausuntoja 31.1.2024 saakka. Tämän jälkeen lain muutosta lähdetään viemään eteenpäin virkatyönä ministeriössä. Uudistettu kunnossapitolaki voi tulla käsittelyyn näillä näkymin aikaisintaan vuonna 2026.
Kunnossapitolain toimivuusarvioinnin laatimisesta vastasi Navico Oy:ssä Timo Perälä. Työhön osallistuivat Navico Oy:stä myös Eeva Huuhtanen ja Pekka Tahkola.