Kurikan kaupungin työpaikkojen LO-hanke
Tilaaja: Kurikan kaupunki
Aika: 04/2022 – 02/2023
Navico Oy on jo pidemmän aikaan yrittänyt tyrkyttää tehtävien suunnitelmien rinnalle konreettisia toimenpiteitä hankkeen aikana tehtäväksi. Noh, nyt lykästi, kun Kurikan kaupungin liikkumisen ohjauksen valtionavustusta saanutta hanketta veti Kurikan liikuntatoimi. Navico Oy:n täkyihin hyvinvointitestien tekemisestä keskeisille henkilöille hankkeen aikana tartuttiin innokkaasti ja homma lähti vähän niinkuin lapasesta. Hyvällä tavalla.
Lopulta liikkumisen ohjauksen suunnitelman rinnalla tehtiin 70 henkilön hyvinvointitestit. Tuloksia hankkeesta voit lukea omasta uutisesta tästä. Summasummarum. Liike on lääke, mutta arkiliikunta on superlääke. Kurikassa, kuten muuallakin Suomessa, työikäiset ovat heikossa kestävyyskunnossa. Hälyttävää on erityisesti se, että nuorimmat työikäiset ovat vanhempia ikäluokkia huonommassa kestävyyskunnossa. Tämä näkyy alhaisena resilienssinä ja kasvaneina työpoissaoloina.
Hankkeen aikana tehty ”Kurikan kuuri” (12vko arkiliikuntaa) koko Kurikan työlliseen työvoimaan monistettuna toisi reilun 4 miljoonan euron vuotuiset säästöt. Kyse ei ole mistään totaalisesta ikiliikkujaksi ryhtymisestä, vaan liikkeen lisäämisestä omaan päivään.
Kurikan LO-hanketta oli Navico Oy:n Timo Perälän mukana tekemässä Sporttest Oy:n Jani Ailovuo ja Finnmap Infra Oy:stä Hanna Kauranen.